Lahjojen hankintaa

Taas on se aika vuodesta, kun pitäisi aloittaa lahjojen hankinta. Meillä on pizzerialla ollut tapana antaa jokaiselle työntekijällemme lahja, ja myös meitä omistajia on muistettu. Joka vuosi lahjojen hankinta tuottaa kuitenkin päänvaivaa. Olemme useimmiten jakaneet pizzerian lahjakortit jokaiselle työntekijälle, mutta välillä olisi kiva antaa jotakin henkilökohtaisempaa. Myös suklaarasiat ovat olleet hyviä ja pidettyjä lahjoja, mutta mielestäni ahkerat työntekijämme ansaitsevat jotakin vielä parempaa. Koska pizzerialla on tällä hetkellä melko kiireistä, luulen, että tulen hankkimaan lahjat netistä. Suurin osa työntekijöistämme pitää ihonhoidosta ja muusta kosmetiikasta, joten taidan hankkia heille tänä vuonna kosmetiikkaa omasta suosikkikaupastani eli Nordicfeelin verkkokaupasta. Oma puolisoni on pitänyt Hugo Bossin hajuvesistä, joten ainakin miespuoliset työntekijämme tulevat löytämään lahjojensa kääreistä hajuvedet. Viime vuonna työntekijämme muistivat meitä upeilla lahjoilla. Saimme useita suklaarasioita, itsetehtyjä keksejä, joulukukkia ja lahjakortit kasvohoitoihin. Lahjojen vaihtaminen työyhteisön kesken kertoo mielestäni siitä, että työpaikalla välitetään toisista. Lisäksi se tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisää iloa työntekoa kohden. Ehkä juuri siitä syystä pizzeriallamme on aina positiivinen tunnelma, joka näkyy aina asiakkaille asti. Olemme saaneet siitä paljon kiitosta, joten suosittelen kaikkia muitakin yrittäjiä muistamaan omia työntekijöitä juhlien alla.

Lahjat lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta työyhteisössä